Loinen eli koturi, joutolainen tai kesti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Suomessa nimitystä käytettiin etenkin Savossa. Sääty-yhteiskunnan
säätyihin kuuluivat lähinnä ns. säätyläiset eli kolme perinteistä säätyä (aateli, papisto,porvaristo), sekä Suomessa ns. manttaaliin pantua maata omistavat talonpojat. Maaseudulla tilaton väestö jäi säätyjärjestelmän ja siten yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tilattomaan väestöön kuuluivat muuan muassa vuokratilalliset eli torppasrit ja mäkitupalaiset sekä maaseudun palkkatyöläisinä toimivat itselliset, muonamiehet ja loiset. Torpparit viljelivät päätilalta vuokraamaansa maata, mäkitupalaisten vuokratonttiin kuului ainoastaan tupa ja ehkä pieni maatilkku. Muonamiehet saivat taloista ruoan ja jonkinlaisen yöpaikan työtä vastaan.
Loiset olivat yleensä tilapäistyövoimaa, maaseudun työvoimareserviä, jotka tekivät töitä lyhytaikaisesti mahdollisesti useammallekin taholle ja asuivat talojen tai torppien nurkissa. Palkolliset (joita saattoi olla torppareillakin) olivat piikoja ja renkejä, jotka sopivat pestin vuodeksi kerrallaan. Maaseudun asujamistossa täysin epäitsenäisen ryhmän muodostivat rengit ja piiat, jotka yleensä asuivat maalaistalon tiloissa ja saivat vuosipalkkaa sekä ylläpidon. Heidän asemaansa sääteli aina 1800-luvun puoliväliin saakka lainsäädäntö laillisesta suojelusta Sen mukaan kukaan ei saanut olla vailla omaa viljeltävää maata, käsityöammattia tai vastaavaa. Muussa tapauksessa hänen oli pestauduttava jonkun toisen palvelukseen.
Savon seudulla täysin epäitsenäistä, muiden asunnoissa asuvaa ja ilman pestuusuhdetta töitä tekevää ihmisryhmää kutsuttiin loisiksi. Loiset olivat tietenkin pääsääntöisesti yksineläjiä, jotka avioiduttuaan muuttuivat statukseltaan muonamiehiksi (asui muualla mutta oli talon ruuissa) tai mäkitupalaisiksi (jos saivat oman mökin). Joskus koko perhe saattoi olla loisen asemassa, tällöin he asuivat isäntätalon tuvan nurkassa, saunassa, leivinpakarissa tai vastaavassa tilapäismajapaikassa. He tekivät taloon töitä sopivassa määrin elantonsa ja asumisensa edestä.
Suomessa puhalsivat muutoksen tuulet 1800-luvun puolivälissä. Yksi suuri muutos koski laillisesta suojelusta luopumista. Tämä mahdollisti entistä selkeämmin ihmisten poistumisen maataloudesta, mikä olikin lainsäätäjien tarkoitus. Esimerkiksi Savon loiset reagoivat hyvin herkästi mahdollisuuksiin maan sisäisessä siirtolaisuudessa ja 1800-luvun loppupuolella suuri joukko heistä lähti kohden lähinnä etelään syntyneitä uusia teollisuuspaikkakuntia ja niiden tarjoamaa parempaa ja ihmisarvoisempaa elämää.