Rippikirjan rinnalla pidettiin Itä-Suomessa ja joissakin Länsi-Suomen pitäjissä myös lastenkirjaa. Siihen merkittiin alle 15-vuotiaat lapset, jotka sitten ripillä käynnin jälkeen siirrettiin rippikirjaan. Joskus lastenkirjassa on merkintöjä vanhemmistakin lapsista, jotka eivät osanneet lukea eivätkä niin ollen voineet suorittaa rippikoulua. (useinhan esimerkiksi jollekin renkipojalle lukuhalut tulivat vasta kun oli löytynyt sopiva tyttö avioliittoa varten. Torpparien, sotilaiden ja usein myös käsityöläisten lapset lähtivät vieraan työhön, ennen kuin olivat suorittaneet rippikoulun tai välittömästi sen jälkeen. Näin ollen he eivät koskaan tulleet vanhempiensa mukana rippikirjaan, vaan heidät merkittiin sen talon kohdalle, jonne he olivat siirtyneet työhön. Kuolleisuus oli hyvin suuri etenkin lasten keskuudessa ja juuri lastenkirjassa on paljon kuolinmerkintöjä. Lastenkirjojen seuraaminen niissä pitäjissä, joissa niitä on pidetty, on hyvin tärkeää, sillä ilman niitä suurin osa perheen lapsista jää pois. Vanhat lastenkirjat samoin kuin rippikirjatkin ovat maakunta-arkistoissa ja niistä tehdyt mikrofilmit Valtionarkistossa.
Rippikirjojen ohella alettiin eräissä hiippakunnissa pitää erityisiä lastenkirjoja, joihin merkittiin ripillä käymättömät lapset. Tämä tapa yleistyi 1750—luvulla, mutta mainittuja kirjoja on pidetty mm. Kemiössä jo v. 1696, Liperissä v. 1740 ja Juvalla v. 1730. Lastenkirjoja on pidetty etupäässä Itä—Suomessa, mutta niitä pidettiin myös Porvoon hiippakunnassa, paikoitellen ja ajoittain Turun saaristossa, joissakin Etelä- ja Pohjois-Suomen seurakunnissa ja Pohjanmaalla.
Pitäjissä joissa lastenkirjoja ei ole käytetty, kaikki lapset on merkitty rippikirjaan.
Lastenkirjat on mikrofilmattu ja filmit ovat Valtionarkistossa. Alkuperäiset kirjat ovat yleensä maakunta-arkistoissa.
Lastenkirjojen käyttöä supistettiin jo 1800—luvulla, astenkirjasarjat päättyvät joissakin seurakunnissa 1890-luvulla, viimeistään kuitenkin vuonna 1921
1800—luvun lastenkirjat ovat aika hyviä lukea, mutta mitä pitemmälle taaksepäin mennään sitä heikoimmiksi ne tulevat, samoin kuin rippikirjatkin.
Aikaisemmin lastenkirjoihin merkittiin isän nimi. Myöhemmin lastenkirjaan merkittiin myös äidin nimi syntymävuosineen, vieläpä päivä ja kuukausikin ja lasten nimet ikäjärjestyksessä, sekä lapsen syntymäaika, alussa vain vuosiluku, myöhemmin päivä ja kuukausi mukaan luettuina. Harvoin, mutta joissakin pitäjissä, tapaa sellaisia lastenkirjoja, joissa ei ole edes isän nimeä. Merkintä saattaa olla seuraavanlainen:
Johan Michelsson 1760
Leena Michelsdr. 1763
Anna Michelsdr. 1765
Tässä tapauksessa olemme hyvin riippuvaisia paikasta, kylästä, talosta tai torpasta, tietääksemme kenen lapsista on kysymys. Onneksi sellaisia tapauksia ei ole monta.
Rippikirjassa voimme joskus nähdä henkilön kohdalla huomautussarakkeessa merkinnän fr. BB p. 10, mikä merkitsee sitä, että lapsi on siirretty lastenkirjasta sivulta 10 rippikirjaan, koska hän on käynyt ripillä ja tullut “aikuiseksi”. Merkinnän suhteen on kuitenkin oltava varovainen, sillä niin kuin edellisestä opetusyksiköstä selvisi, BB tarkoittaa myös rikoskirjaa.
Tavanomainen rippikouluikä on ollut yleensä noin 15 vuotta, joskin hyvin usein
rippilapset saattoivat olla 16-20 vuotiaita. Silloin tällöin saattaa tavata hyvän matkaa
kolmannella kymmenellä olevan renkimiehen, jonka lukuhalu oli aktivoinut vasta
aviosäätyyn astumisen tarpeesta - ennen avioliiton solmimista täytyi rippikoulun olla
suoritettu.
Rippikoulun käytyään seurakuntalainen siirrettiin rippikirjaan. Lastenkirjoista ei annettu mitään määräyksiä, joten niitä on ryhdytty pitämään eri seurakunnissa eri aikaan. Vanhimmat lastenkirjat ovat 1600-luvun lopulta.