Sukututkimus aloitetaan yleensä omien esivanhempien etsimisellä. Aluksi etsitään isänpuoleiset, äidinpuoleiset tai molempien vanhemmat, isovanhemmat, isovanhempien vanhemmat jne. niin pitkälle kuin tietoja löytyy. Kirkonkirjojen avulla pääsee useissa tapauksissa noin 1700-luvulle, ja siitä taaksepäin joutuu käyttämään muita viranomaislähteitä kuten henkikirjoja ja erilaisia veroluetteloita.
Kun omat muistilokerot ja piirongin laatikoiden paperit on selattu, voi kääntyä kirkkoherranviraston puoleen. Sukuselvityspyyntö pitää tehdä sen seurakunnan kirkkoherranvirastolle, jossa tutkittava henkilö on syntynyt. Sukututkimuksen lähtöhenkilöstä pitää aina tietää täydellinen nimi, syntymäaika ja syntymäpaikka. Mikäli syntymäaika ja -paikka eivät ole tiedossa, ei kyseisen henkilön vanhempia voida selvittää.
Sukututkimuksen tärkeimmät lähteet, kirkonkirjat on mikrofilmattu, mikä helpottaa suuresti työtä. Kun tutkimus on edennyt 1800-luvun puolelle, ei kirkkoherranvirastoja enää tarvitse vaivata, vaan tutkimusta voi suorittaa kirjastoissa ja arkistoissa. Samalla tulisi tutustua pitäjänhistorioihin sekä maakuntahistorioihin. Niistä selviävät mm. seurakuntajaot ja muut aluemuutokset. Seurakuntien alueet ovat saattaneet muuttua eikä tietoja ehkä löydäkään sieltä, mistä aluksi kuvittelimme.
Kun sukulaisuusketju itsestä taaksepäin on selvitetty, voi aloittaa lähisuvun tutkimisen. Tällöin lähtöhenkilöksi valitaan joku esivanhemmista ja ryhdytään selvittämään hänen kaikkia jälkeläisiään kohti tätä päivää.