Loinen eli koturi, joutolainen tai kesti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Suomessa nimitystä käytettiin etenkin Savossa.
Sääty-yhteiskunnassa säätyihin kuuluivat lähinnä ns. säätyläiset eli kolme perinteistä säätyä (aateli, papisto, porvaristo), sekä Suomessa ns. manttaaliin pantua maata omistavat talonpojat. Maaseudulla tilaton väestö jäi säätyjärjestelmän ja siten yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tilattomaan väestöön kuuluivat muuan muassa vuokratilalliset eli torpparit ja mäkitupalaiset sekä maaseudun palkkatyöläisinä toimivat itselliset, muonamiehet ja loiset.
Loiset olivat yleensä tilapäistyövoimaa, maaseudun työvoimareserviä, jotka tekivät töitä lyhytaikaisesti mahdollisesti useammallekin taholle ja asuivat talojen tai torppien nurkissa. Heidän asemaansa sääteli aina 1800-luvun puoliväliin saakka lainsäädäntö laillisesta suojelusta. Sen mukaan kukaan ei saanut olla vailla omaa viljeltävää maata, käsityöammattia tai vastaavaa.
Suomessa puhalsivat muutoksen tuulet 1800-luvun puolivälissä. Yksi suuri muutos koski laillisesta suojelusta luopumista. Esimerkiksi Savon loiset reagoivat hyvin herkästi mahdollisuuksiin maan sisäisessä siirtolaisuudessa ja 1800-luvun loppupuolella suuri joukko heistä lähti kohden lähinnä etelään syntyneitä uusia teollisuuspaikkakuntia.