Lampuoti (ruots. landbonde) on agraarisessa Suomessa maanviljelyyn tarkoitetun koko tilan vuokraaja. Maanvuokralainsäädännössä käytettiin termiä "lampuotitilan vuokramies”. Tässä suhteessa lampuodit erosivat torppareista, jotka olivat vuokranneet vain osan vuokranantajan tilasta työvastiketta, taksvärkkiä vastaan.
Lampuotien yhteiskunnallista asemaa on jossain määrin vaikea määrittää. Omaa yhteiskunnallista luokkaa he eivät periaatteessa milloinkaan muodostaneet, vaan kuuluivat torpparien ja mäkitupalaisten kanssa ns. tilattomaan väestöön.
Keskiajalla kirkolla oli arvion mukaan noin 800 maatilaa ja usein niitä viljelivät lampuodit. Lampuotien maksamilla veroilla oli usein suuri merkitys niiden omistajien taloudelle. Myöhemmin 1800-luvulla lampuotien määrä väheni ja heidän sosiaalinen statuksensa alkoi yhä enemmän muistuttaa torpparien asemaa.
Instituutiona lampuotius menetti merkityksensä, kun tilojen verovapaudet kumottiin ja kaikki verosuoritukset ohjautuivat yhteiskunnalle. Vuoden 1918 torpparinvapautuksessa he eivät voineet aluksi lunastaa tiloja, mutta oikeus myönnettiin vuonna 1919.