Itsellinen tarkoitti sääty-yhteiskunnan ajan Suomessa maaseudulla asunutta henkilöä, joka ei saanut elatustaan omasta maanviljelystään eikä ollut vakinaisesti kenenkään palveluksessa.
Pääansionsa itselliset saivat tekemällä muuta kuin maatöitä, esimerkiksi toimimalla käsityöläisinä. He asuivat vuokralla toisen omistamassa asunnossa ja maksoivat asumisestaan joko rahalla tai työnteolla. Itsellisillä saattoi olla myös omaa pientä viljelystä ja muutamia kotieläimiäkin.
Itselliset kuuluivat 1700-luvulla suomalaisessa maaseutuyhteisössä tilattomaan väestöön ja samalla yhteiskunnan alimpaan kerrokseen mäkitupalaisen ja palkollisten ohella. Tämän aikaisen länsisuomalaisen kylän rakenteessa itsellisten mökit sijaitsivat kylän laitamilla, kun taas vauraamman väen asutus muodosti kylän ytimen.